Hyppää pääsisältöön
Jonoutuvaa tieliikennettä Etelä-Suomen valtaväylältä helmikuussa.

Hiihtolomat alkavat! Miten varautua liikenteeseen?

Huomenna perjantaina 15.2. starttaa hiihtolomakausi, kun eteläsuomalaiset rientävät lomailemaan. Tieliikenteessä se tarkoittaa, että seuraavat viikonloput ovat hieman tavanomaista vilkkaampia. Rautateillä junat täyttyvät matkaavista lomalaisista.  

Hiihtolomaliikenne käynnistyy perjantaina 15.2. eteläsuomalaisten aloittaessa lomansa. Menoliikenteessä liikennemäärät saattavat perjantaina kohota Helsingin ulosmenoteillä ja valtateillä 4 ja 5 aina Jyväskylään ja Mikkeliin asti niin korkeiksi, että nopeudet laskevat jonkin verran.

Vilkkain liikenne suuntautuu etelästä pohjoiseen. Perjantaina huipputunti on Helsinki–Heinola-välillä valtatiellä 4 klo 15–17, valtateillä 4 ja 5 Heinolan ja Jyväskylän pohjoispuolella klo 16–17 ja Varkauden pohjoispuolella klo 17–18.

- Etelä-Suomen koulujen hiihtolomaviikon menoliikenne painottuu erityisesti perjantaihin. Liikenne alkaa vilkastua jo heti puolen päivän jälkeen. Myös lauantaina on normaalia talvilauantaita enemmän liikennettä. Liikenteellisesti vilkkaimmat tunnit ovat aamupäivällä, sillä menoliikenne alkaa heti aamusta vilkkaana ja hiljenee vasta alkuillasta. Nopeudet saattava paikoin laskea esimerkiksi Helsingistä pois johtavilla teillä, kertoo ITM Finlandin Mika Jaatinen. Vallitseva keli ja mahdolliset onnettomuudet vaikuttavat aina liikennetilanteeseen, Jaatinen jatkaa.

Lauantaina liikennettä on tavanomaista enemmän valtatiellä 4 aina Helsingistä Kemiin asti sekä valtatiellä 5 Heinolasta Varkauteen. Sunnuntaina liikennettä on yhä tavallista talvisunnuntaita enemmän valtatiellä 4 aina Helsingistä Jyväskylään asti sekä valtatiellä 5 Heinolasta Varkauteen. Liikennemäärät jäävät kuitenkin selvästi pienemmiksi kuin perjantaina tai lauantaina.

Vuoronvaihto toisena viikonloppuna: Lauantai vilkkain päivä liikenteessä

Kun eteläsuomalaiset palaavat hiihtolomiltaan, keskisuomalaiset lähtevät lomille.

Perjantaina 22.2. koko Heinola–Kemi-välillä valtatiellä 4 ja Heinola–Varkaus-välillä valtatiellä 5 on selvästi tavanomaista perjantaita enemmän liikennettä sekä etelään että pohjoiseen.

Lauantaina 23.2. liikennettä on normaalia enemmän seuraavilla pääteillä:

  • Heinola-Kemi-välillä (valtatie 4), erityisesti Jyväskylä–Kemi-välillä, ja
  • Mikkeli–Varkaus-välillä (valtatie 5) sekä etelään että pohjoiseen ja
  • Mikkeli–Heinola–Helsinki-välillä (valtatiet 3, 4 ja 5) etelään päin.

Lauantain liikennemäärä on Kemi–Heinola-välillä suurempi kuin perjantaina. Liikenne vilkastuu puolesta päivästä alkaen, pohjoisessa jo aamusta alkaen, ja jatkuu vilkkaana pitkälle iltapäivään.

Sunnuntai 24.2. on myös vilkas päivä etelään päin suuntautuvassa liikenteessä. Jyväskylän pohjoispuolella liikennemäärät jäävät alhaisemmiksi kuin lauantaina, mutta etelämpänä päivä on viikonlopun vilkasliikenteisin. Ruuhkaisimmat tunnit ovat iltapäivän ja alkuillan aikana, mutta liikenne vilkastuu jo puolen päivän aikaan.

Hiihtolomien toisena viikonloppuna keskisuomalaiset palaavat hiihtolomalta ja pohjoissuomalaiset aloittavat lomansa. Hiihtolomien viimeisenä viikonloppuna 8.-10.3) liikenne on vilkasta pohjoisessa erityisesti Oulu-Kemi-Rovaniemi (Vt 4) välillä sekä Oulu-Kuusamo (vt 20) välillä.

Rautateiden liikenteen ohjausta 24/7

Finrail Oy:n rautatieliikenteenohjaus vastaa junaliikenteen turvallisesta ja täsmällisestä kulusta myös hiihtolomaliikenteessä, kaikkina vuorokauden aikoina.

Liikennöitsijä tiedottaa erikseen mahdollisista junaliikenteen poikkeuksista matkustajaliikenteen osalta. Tarkemmat tiedot näistä löytyy osoitteesta vr.fi.

Luvassa vaihtelevaa säätä ja puuskaista tuulta

Hiihtolomaviikkoa edeltävä viikonloppu alkaa Ilmatieteen laitoksen 14.2. tekemän ennusteen mukaan lauhana. Perjantaina päivällä lämpötila on laajalti nollan yläpuolella ja sää on suurimmaksi osaksi poutainen. Lauantaina lumi- tai räntäsateita leviää maan pohjoisosaan vaikeuttaen ajoliikennettä. Puuskainen tuuli on voimakasta maa-alueilla. Sää jatkuu kuitenkin edelleen lauhana, lähinnä Pohjois-Lapissa on pakkasta. Sunnuntaina maan pohjoisosassa olevat lumisateet väistyvät itään ja kylmempää ilmaa virtaa koko maahan. Puuskainen tuuli on edelleen voimakasta maa-alueilla, ja lumisateet voivat vaikeuttaa ajokeliä pohjoisessa. 

Talvilomaviikko 8 on säätyypiltään vaihteleva, ja viikon aikana sataa paikoin vettä tai lunta. Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa ajoittain nollan yläpuolella. Lähinnä Lapissa on pakkasta.

Lämpötilat ovat viikonloppuna maan etelä- ja keskiosassa aluksi 0‒7 astetta. Ensi viikolla lämpötilat ovat ylimmillään parisen astetta nollan yläpuolella ja alimmillaan 10‒15 astetta pakkasella.

Maan pohjoisosassa lämpötilat ovat pääosin -5 ja -15 asteen välillä, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on ajoittain lauhempaa.

Ennen liikenteeseen lähtöä kannattaa tarkistaa voimassa olevat varoitukset osoitteessa https://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Pipo löysällä liikenteeseen: Muista turvavälit, tauot ja tilanneherkkyys

Poliisi valvoo hiihtolomaliikennettä etenkin päätieverkolla. Erityisesti ajotapa-, nopeus- ja rattijuopumusvalvontaa kohdennetaan liikennemäärät huomioiden riskipaikkoihin.

- Huonoissa keliolosuhteissa ajonopeudet on syytä pitää riittävän alhaisina ja turvavälit riittävän pitkinä, painottaa poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta. Vaativissa ajo-olosuhteissa, vaikkapa sohjoisella tiellä pimeällä ajettaessa, ohittelusta kannattaa useimmiten pidättäytyä kokonaan, Ajaste toteaa.

- Tulevina hiihtolomaviikonloppuina tieliikenne on vilkkaampaa kuin tavanomaisina talviviikonloppuina, joten matkaan kannattaa lähteä ilma tiukkaa aikataulua. Mitä pidemmästä ajomatkasta on kysymys, sen tärkeämpää on myös taukojen merkitys, muistuttaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.

Pakkaa fiksusti!  

Liikenneturva muistuttaa, että aikaa kannattaa matkanteon lisäksi varata riittävästi myös pakkaamiseen. Etenkin hiihtolomareissuilla tavaraa on yleensä tavallista enemmän suksista lumilautoihin ja muihin talviurheiluvermeisiin. Pakkaamisella on merkitystä paitsi matkustusmukavuudelle myös turvallisuudelle.

- Autossa turvallisin paikka tavaroille on takakontti tai muu tavaratila. Jo jarrutuksessakin matkustamossa oleva irtain voi sinkoilla miten sattuu ja saada aikaan vahinkoa. Onnettomuustilanteessa voimat ovat yleensä tätä suuremmat. Takakontin pakkaaminen kannattaa aloittaa painavimmista tavaroista ja varmistaa kiinni sidontavyöllä tai kuormaverkoilla. Myös suksiboksiin tuleva välineistö on muistettava sitoa kiinni”, painottaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.    

Vailla tietoa liikennetilanteesta? Mihin voi antaa palautetta?  

Ota ajantasainen liikennetilanne haltuun tutustumalla siihen etukäteen netissä. Missä kunnossa tie mahtaa olla? Miltä ajokeli näyttää? Näitä ja monen muun asian voi tarkistaa jo ennen matkaan lähtöä Traffic Management Finlandin Liikennetilanne-palvelusta, josta löytyvät muun muassa häiriötiedotteet, kelikamerat sekä maanteiden talvikunnossapidon reaaliaikaiset tiedot.

Lisäksi palvelusta löytyvät mm. junien matkustajaliikenteen asemakohtaiset aikataulu- ja täsmällisyystiedot.

Liikennetilanne-palvelu löytyy osoitteesta: https://liikennetilanne.tmfg.fi 

Tienkäyttäjän linjalle (0200 2100) voi ilmoittaa maanteiden (ei katuverkon) akuuteista tien kuntoon liittyvistä ongelmista. ITM Finlandin Tieliikennekeskus välittää ilmoitukset urakoitsijalle. Tienkäyttäjän linja löytyy myös 112 Suomi -sovelluksesta.

Palauteväylä: Karttapohjainen palvelu, jossa voi antaa palautetta, esittää kysymyksiä ja kehitysehdotuksia sekä tehdä ilmoituksia maanteihin sekä rata- ja vesiväyliin liittyen. Palvelu tarjoaa asiakkaalle mahdollisuuden paikantaa ongelma kartalle sekä saada seurantatietoa palautteen käsittelystä. Palauteväylä

Traffic Management Finland, poliisi, Ilmatieteen laitos, Traficom ja Liikenneturva toivottavat turvallista matkaa hiihtolomaliikenteessä ja loistavia hiihtokelejä!

Lisätietoja

Tieliikennekeskukset:

  • Tienkäyttäjän linja (0200 2100)
  • Twitter: @liikennePKS
  • Twitter: @liikennetilanne

Poliisi:

  • poliisitarkastaja Timo Ajaste, p. 0295 481 755

Ilmatieteen laitos:

Liikenneturva:

  • koulutusohjaaja Toni Vuoristo, Liikenneturva, 020 7282 349

Traficom:

  • johtava asiantuntija Jussi Pohjonen, p. 029 5345 310 (Pohjonen tien päällä hiihtolomien vuoronvaihtoviikon perjantaina 22.2. klo 12-18)
  • Twitter: @JussiPohjonen

Jaa