Hyppää pääsisältöön
Tieliikennekeskuksessa kaksi tieliikenneohjaaja tarkastelevat monitoria.

Juhannus liikenteessä: Tieliikennekeskukset seuraavat liikenteen tilannekuvaa 24/7

Juhannusliikenteessä kannattaa varautua liikenteen jonoutumiseen. Liikennettä on useilla tieosuuksilla tavallista viikonloppua enemmän, joten matkaan kannattaa varata riittävästi aikaa. Paluuliikenne alkaa hiljalleen jatkuen iltamyöhälle.

”Juhannusliikenteeseen kannattaa lähteä mahdollisuuksien mukaan ruuhka-aikojen ulkopuolella. Lisäksi ajoreitti on hyvä suunnitella etukäteen. Esimerkiksi sellaiset reitit, joilla on tietöitä, ruuhkautuvat mitä suuremmalla todennäköisyydellä”, ITM Finlandin liikenteenohjausyksikön päällikkö Mika Jaatinen kertoo.

Juhannuksena liikenteen määrä on niin suuri, että pienikin liikennehäiriö voi saada nopeudet laskemaan ennustettua alemmaksi. Lisäksi sadesää ruuhkaisimpina tunteina voi laskea nopeuksia huomattavasti.

Paluuliikenne jatkuu iltamyöhälle

Paluuliikenne osuu sunnuntaihin 23.6 alkaen aamupäivästä ja jatkuu vilkkaana Etelä-Suomessa kello 20:00 – 22:00 asti.

Liikennemäärät ovat keskimäärin 40-50 % normaalia korkeammat. Nopeuden alenemia ja jonoutumista esiintyy etenkin valtatiellä 4 Jyväskylä-Helsinki, valtatiellä 5 Mikkeli-Lusi ja valtatiellä 9 Orivesi-Tampere. Nopeudet laskevat noin 20-50 km/h.

Jaa