Hyppää pääsisältöön

Koronavirus vaimensi pääsiäisliikenteen

Julkaistu 14.4.2020

Suomalaiset ovat liikkuneet pääsiäisen aikana ennätyksellisen vähän. Viranomaisten antamien ohjeiden vuoksi matkustajaliikenne maalla, merellä ja ilmassa on ollut pääsiäisenä poikkeuksellisen vähäistä. Myös pääsiäisen tieliikenne on ollut ennakoidusti hiljaista. Välttämätön työmatka- ja tavaraliikenne toimii pääsääntöisesti normaalisti.

Tieliikenne vähentynyt selvästi - pääsiäisenä Suomi liikkui harkiten

Osassa valtateiden mittauspisteitä liikennettä oli pääsiäisenä jopa 90 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Hiljaisinta liikenne oli Uudenmaan rajan tuntumassa.

Esimerkiksi Vt4:n Levannon ja Renkomäen mittauspisteillä liikennettä oli lähes 90 prosenttia ja Vt3:lla Janakkalassa lähes 80 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Alhaisia liikennemääriä mitattiin myös muualla Suomessa: Pirkanmaalla Vt9:n Kangasalan mittauspisteellä autoja liikkui lähes puolet edellisvuodesta. Varsinais-Suomen Vt8:n Raision pisteessä liikennettä oli lähes 40 prosenttia, Pohjois-Pohjanmaalla Vt4:llä Kempeleessä yli 40 prosenttia sekä Lapin Vt21:n Ylitornion pisteessä jopa 65 prosenttia edellisvuoden pääsiäistä vähemmän.

Vaikutuksia myös rautateillä, merellä ja ilmassa

Rautateillä junien määrät ovat supistuneet selvästi ilmoitettujen peruutusten vuoksi. Muun muassa Venäjälle suuntautuva matkustajajunaliikenne loppui kokonaan 18.3. jälkeen. Junaliikenteen yövuorot on peruutettu 6.4. alkaen ja kauko- ja lähijunaliikennettä on muutoinkin supistettu. Viikolla 15 kaukoliikenteen liikennemäärät rautateillä vähenivät edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden noin 10 prosenttia. Lähiliikenteen vuorot ovat pysyneet käytännössä lähes ennallaan. Tavaraliikenteessä liikennemäärät ovat vähentyneet 6,1 prosenttia. 

Merellä matkustajaliikenne on käytännössä päättynyt 11.4. alkaen. Satamien aluskäynnit rahtiliikenteessä ovat säilyneet tähän saakka lähes tavanomaisella tasolla.

Lentoliikenteessä laskeutumisten ja nousujen määrät ovat vähentyneet maaliskuusta alkaen rajusti. Suomessa on lentoja nyt noin 90 prosenttia edellisvuoden vastaavaa aikaa vähemmän (www.eurocontrol.int). Suurin osa lentoliikenteestä on käytännössä loppunut matkustusrajoitusten ja lentoyhtiöiden peruutusten seurauksena. Kansainvälinen lentoliikenne keskittyy rajoitusten ajan Helsinki-Vantaalle, Turkuun ja Maarianhaminaan.

”Pääsiäinen on perinteisesti ollut suomalaisille vilkas matkailusesonki. Tänä vuonna väki pysyi kotikulmillaan. Suomalaiset ovat ottaneet viranomaisten rajoitustoimet tosissaan, ja pääosa on tinkinyt vapaa-ajan matkoistaan. Liikenteen väheneminen alkoi maaliskuun puolivälissä ja kiihtyi Uudenmaan eristyspäätöksen jälkeen. Tieliikenteen lisäksi liikkumisen väheneminen on näkynyt voimakkaasti lentojen määrissä sekä vähitellen myös junien ja laivojen liikennöinnissä. Välttämätön työmatka- ja tavaraliikenne jatkuu. Traffic Management Finlandin liikenteenohjaus maalla, merellä ja ilmassa pyrkii kaikin keinoin varmistamaan, että liikenne yhteiskunnan tärkeänä hermoverkkona toimii myös poikkeustilanteessa”, toteaa vaikuttavuusjohtaja Mikko Saariaho Traffic Management Finlandista.

Liikenteenohjausyhtiö Traffic Management Finland julkaisee säännöllisesti verkkosivuillaan tietoa liikennemäärien muutoksista: https://www.tmfg.fi/fi/uutiset/koronavirus-vaikuttanut-merkittavasti-liikennemaariin

 

Traffic Management Finland Oy ohjaa liikennettä maalla, merellä ja ilmassa. Konsernin tarjoama liikennetieto auttaa yrityksiä luomaan uusia liikkumisratkaisuja ihmisille ja tavaroille. Älykkäät liikenteenohjaus- ja -hallintapalvelut, ajantasainen liikennetieto ja yhtiön 1100 ammattilaisen osaaminen parantavat liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta sekä auttavat vähentämään päästöjä. Traffic Management Finland on kestävän liikkumisen edistäjä ja maailmanlaajuisesti uniikki toimija.

Jaa