Hyppää pääsisältöön

Liikenteen tilannekuva kehittyy - Vastaa ja vaikuta!

Traffic Management Finland uudistaa suosittua Liikennetilanne-palvelua palvelemaan entistä paremmin käyttäjiä. Palvelu on ollut nykymuodossaan käytössä jo noin kymmenen vuotta, ja se kaipaa uudistamista niin teknisesti kuin palvelun sisällön osalta.

Tulevaisuudessa ajantasaisen liikennetiedon rooli korostuu. Myös datan määrä kasvaa ja sen esittämiseksi tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja. Tämä näkyy myös Traffic Management Finlandin strategiassa. Liikennetilanne-palvelulla on jatkossa yhä merkittävämpi rooli mm. liikennetiedon hyödyntämisen showcase -palveluna.

”Kyselyn tavoitteena on kehittää Liikennetilanne-palvelua edelleen liikkumista ja liikkumisen suunnittelua helpottavaksi. Kyselyn avulla kartoitetaan käyttäjien tarpeita ja käyttökokemuksia palvelun hyödyntämisestä liikkumisen suunnittelussa ja matkan aikana. Lisäksi pyydetään palautetta palvelun nykytilasta ja kerätään kehitysideoita, kertoo kehittämispäällikkö Mika Ahvenainen Traffic Management Finlandista.

Kyselyyn pääset: https://fi.research.net/r/liikennetilanne

 

Jaa