Hyppää pääsisältöön
Kuvituskuva

Traffic Management Finlandin toimitusjohtaja vaihtuu

Liikenteenohjauskonserni Traffic Management Finland Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Nykyinen toimitusjohtaja Juko Hakala ja yhtiön hallitus ovat sopineet, että Hakala lopettaa työnsä toimitusjohtajana 27.8.2019.

Yhtiön väliaikaisena toimitusjohtajana toimii toistaiseksi hallituksen puheenjohtaja Pertti Korhonen.

”Juko Hakala on vienyt tämän vuoden aikana uutta liikenteenohjauskonsernia vahvasti eteenpäin. Yhtiön strategiatyö on edennyt suunnitellusti, ja olemme alkuvuoden aikana rakentaneet määrätietoisesti pohjaa liikenteen uusien palveluiden luomiselle sekä turvallisen, sujuvan ja ympäristön kannalta kestävän liikenteen edelleen kehittämiselle. Haluamme yrityksen tilanteeseen sopivalla johtamisella varmistaa suotuisan kehityksen jatkumisen. Olemme Jukon kanssa yhteisymmärryksessä sopineet vaihdoksesta ja kiitämme häntä työstä suomalaisen liikenteen hyväksi”, sanoo Traffic Management Finlandin hallituksen puheenjohtaja ja väliaikainen toimitusjohtaja Pertti Korhonen.

Prosessi uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi on käynnistetty.

Lisätiedot: 

Pertti Korhonen, hallituksen puheenjohtaja, Traffic Management Finland Group                      

Haastattelupyynnöt: Traffic Management Finland Group, viestintäpäällikkö Johanna Majamäki puh. 040 – 843 1087, johanna.majamaki@tmfg.fi 1087

Jaa