Hyppää pääsisältöön
Tieliikennekeskuksessa päivystäjä työssään ohjaamassa liikennettä.

Uudella tekniikalla lisää sujuvuutta ja turvallisuutta Pohjantielle

Valtatielle 4 Oulun kohdalle (Pohjantielle) on rakennettu uusi älykäs liikenteenhallintajärjestelmä, joka on otettu kokonaisuudessaan käyttöön joulukuussa 2019. Uusi järjestelmä lisää liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta sekä parantaa häiriötilanteiden hallintaa vilkkaasti liikennöidyllä Pohjantiellä. Pohjantien liikennemäärä on vilkkaimmillaan reilut 60 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja on viime vuosina kasvanut 3 - 5 % vuodessa.

Uusi liikenteenhallintajärjestelmä tarjoaa tienkäyttäjille kattavasti tietoa kelistä, liikenteestä ja liikenteen häiriöistä. Muuttuviin liikennetilanteisiin reagoidaan vaihtuvilla nopeusrajoitus- ja varoitusmerkeillä, tiedotusopasteilla ja häiriötilanteiden aikana varareittien varrella myös liikennevalo-ohjauksella. Järjestelmää ohjataan automaattisesti tiesääasemilta ja liikenteenmittauspisteiltä saadun informaation perusteella. Järjestelmää operoivan ITM Finlandin tieliikennekeskuksen käytössä on ohjausjaksolla myös suuri määrä liikenne- ja kelikameroita.

”Liikenteenhallintajärjestelmällä vastataan Pohjantien vaativiin ohjaustarpeisiin, jossa keskiössä on mahdollisimman turvallinen ja sujuva liikenne vuoden jokaisena päivänä. ITM Finlandin Oulun tieliikennekeskuksesta käsin pystytään siten älykkään telematiikan ansiosta hallitsemaan ja ohjaamaan liikennettä entistä kokonaisvaltaisemmin. Tieliikennekeskus voi esimerkiksi muuttaa vaihtuvia nopeusrajoitusmerkkejä reaaliaikaisesti keli- ja liikennetilanteen mukaisesti, varoittaa huonoista keliolosuhteista sekä tiedottaa erilaisista häiriötilanteista ja ohjata liikennettä opastetuille varareiteille", kertoo ITM Finlandin toimitusjohtaja Aapo Anderson.

"Liikenneturvallisuuden kannalta muuttuvat nopeusrajoitukset ja varoitusmerkit ovat erittäin toivottu järjestelmä valtatielle 4 Oulun seudulla. Liikennemäärien ja -olosuhteiden mukaan reagoiva järjestelmä turvaa kaupunkiseudun vilkkaimman väylän turvallisuutta nykyisestä. Muuttuvat nopeusrajoitukset ja häiriönhallinta tuovat hyötyjä seudun liikenteelliseen saavutettavuuteen ja valtatien 4 palvelutasoon", toteaa ELY-keskuksen liikennejärjestelmäpäällikkö Heino Heikkinen.

Pohjantie, korkeatasoinen kaupunkimoottoritie, toimii koko pohjoisen Suomen sekä Oulun kaupunkiseudun liikenteen selkärankana. Pohjantie tukee Oulun kaupunkiseudun kehittämistä, antaa uusia mahdollisuuksia nopealle joukkoliikenteelle ja vahvistaa Oulun seudun logistista asemaa. 

"Oulun kaupunkikeskuksen näkökulmasta liikenteen sujuvuus paranee ja häiriöherkkyys vähenee uuden älykkään järjestelmän myötä. Yksi järjestelmän päämäärä on saada joustavammat ja paremmat mahdollisuudet liikkumiseen ja toimimiseen kaupungin sisällä. Unohtamatta myöskään sitä, että tällä uudella järjestelmällä on suuri imagovaikutus it-kaupunkina tunnetulle Oululle. Oulun kaupunki sai poikkeusluvalla rakentaa sähköiset tapahtumaopasteet, jotka mahdollistavat opastuksen Pohjantieltä haluttua reittiä pitkin kulloisellekin tapahtumapaikalle", kertoo Oulun kaupungin yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki.

Oulun kohdan pääteiden liikenteenhallintajärjestelmä on toteutettu vaiheittain vuosien 2015 - 2019 välisenä aikana. Järjestelmän kokonaiskustannukset ovat noin 7 miljoonaa euroa. Juuri valmistuneen telematiikkaurakan tilaajina ovat olleet Väylävirasto, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Oulun kaupunki ja urakoitsijana Oulun Energia Urakointi Oy. Liikenteenhallintajärjestelmää operoi ITM Finland, joka on vastannut myös telematiikkaurakan toteutuksen valvonnasta. Lue lisää www.ely-keskus.fi.

Jaa