Hyppää pääsisältöön

Uusi järjestelmä rataverkon sähköistyksen jännitekatkojen hallintaan

Huhtikuun lopussa siirryttiin rataverkon jännitekatko-prosessin osalta uuteen aikaan, kun siihen liittyvä järjestelmätoiminnallisuus siirrettiin osaksi ns. RUMA-järjestelmää (rataurakoitsijoiden mobiilialusta).

  • ”Jännitekatko” tarkoittaa sitä, että esim. ratatöiden tarpeisiin otetaan sähköt pois tietystä sähköradan maantieteelliseltä alueelta, joka muodostuu yhdestä tai useammasta ”kytkentäryhmästä”.

Uuden järjestelmän käyttöönoton myötä luovuttiin reilusti yli vuosikymmenen käytössä olleesta KATKO-järjestelmästä, joka oli teknisesti elinkaarensa päässä ja toiminnallisesti ”erillinen saareke” suhteessa muihin Finrailin ratatöiden suunnitteluun liittyviin järjestelmiin.

RUMA-järjestelmällä on entuudestaan hallittu ratatöihin liittyviä toiminnallisuuksia ja käyttöönoton myötä jännitekatko-prosessi voidaankin kytkeä tiiviimmin osaksi rautateiden kokonaisvaltaista ratatöiden suunnittelua.

Sen lisäksi, että käyttöönotto toi välittömästi hyötyä käyttäjille parantuneena käyttäjäkokemuksena, uusi toteutus mahdollistaa joustavamman järjestelmän jatkokehittämisen, esim. voidaan viedä rataurakoitsijoihin liittyviä toimintoja suoraan kentältä käytettäväksi RUMA mobiiliapplikaation avulla.

Projekti käynnistettiin kevyellä konseptitason kuvauksella ja heti sen jälkeen 5/2019 aloitettiin samanaikainen määrittely ja järjestelmän kehitystyö, ja näitä tehtiinkin koko projektin ajan rinnakkain aina käyttöönottoon asti. Kaikki määrittely tehtiin loppukäyttäjien ja kehittäjien kanssa yhdessä, eikä määrittelyä tehty laisinkaan ”varastoon”, vaan määrittelyä & toteutusta tehtiin pienissä paloissa. Toimintamalli oli erittäin toimiva sekä hallinnollisesti kevyt ja projektissa pysyttiin myös ennalta määritellyssä aikataulussa ja kustannushaarukassa.

Jännitekatko-toiminnallisuus koostuu uudessa ratkaisussa neljän eri järjestelmän yhteispelin tuloksena:

  • RUMA-järjestelmässä itsessään on kokoava järjestelmä, joka hallitsee jännitekatkojen elinkaaren aina luonnostilaisesta katkopyynnöstä suljettuun jännitekatkoon
  • Trakedia-järjestelmä tuottaa RUMA-järjestelmälle tiedon ratainfran elementeistä ja sähkörataan liittyvän virallisen dokumentaation
  • LOKI-järjestelmä tarjoaa jännitekatkoista liikenteenohjaukselle soveltuvan näkymän ja LOKI-järjestelmässä liikenteenohjaus tekee jännitekatkoihin liittyvän dokumentaation
  • JETI-järjestelmä tarjoaa RUMA-järjestelmälle tiedot ratatöiden ennakkosuunnittelusta, jolloin jännitekatkot saadaan kytkettyä suunnitelmiin

Jännitekatko-prosessissa on muutama erityinen näkökulma, jotka täytyi ottaa huomioon rakennettaessa toiminnot RUMA-järjestelmään:

  • Rataverkon jännitekatkot ovat aina potentiaalinen riskin paikka ja toimintaan liittyy sähköturvallisuuteen liittyvää säännöstöä (esim. sähköturvallisuuslaki). Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että esim. Trakedia-järjestelmän tarjoaman ratainfran oikeellisuuteen on kiinnitettävä erityisen paljon huomiota ja joitakin ominaisuuksia voidaan hyödyntää vasta sitten, kun on varmistettu riittävä turvallisuustaso
  • Väylän toimesta on tarkkaan määritellyt menettelyt jännitekatko-prosessiin liittyen, eli esim. käyttäjähallintaan on kiinnitettävä erityistä huomiota
  • Jännitekatko-prosessissa on useita käyttäjäryhmiä (Finrailin sisällä ja ulkopuolella) eli noin seitsemän eri käyttäjätahoa käsittelee yksittäistä jännitekatkoa tai käyttää tietoa hyödykseen operatiivisessa toiminnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että kehitystyössä tärkeätä oli prosessin kokonaisvaltainen tuntemus aina kehitystiimin jokaista kehittäjää myöten.

Lisää tietoa RUMA-järjestelmästä löytyy osoitteesta: https://tmfg.fi/fi/finrail/ruma

Jaa