Hyppää pääsisältöön
Ministeri Berner

Valtio ja Traffic Management Finland allekirjoittivat omaisuuden luovutusasiakirjat

Liikenne- ja viestintäministeriössä pidetyssä tilaisuudessa allekirjoitettiin ensin Suomen valtion ja Traffic Management Finlandin (TMF) väliset omaisuuden luovutusasiakirjat. Seuraavana vuorossa olivat TMF:n ja ANS Finlandin sekä Finrailin osakkeiden siirtosopimukset ja lopuksi vielä TMF:n sekä Finrailin, VTS Finlandin ja ITM Finlandin väliset liiketoimintasiirtosopimukset.

Allekirjoitettavana oli 17 mappia ja kuusi irrallista asiakirjaa. Kansio kerrallaan papereihin saatiin nimet ja työ sujui nopeasti. Lopuksi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner lausui kiitokset valmistelussa mukana olleille.

"Tämä on hieno päätös ja todella iso asia koko hallinnonalalle. Tämä tulee vaikuttamaan vuosia eteenpäin siihen, miten toimiala kehittyy."

Asiakirjojen allekirjoitukseen kiteytyi vuoden ja kahdeksan kuukauden pituinen valmistelutyö, joka sisälsi niin hallituksen esityksen liikenteenohjauspalveluiden yhtiöittämisestä kuin yhtiöittämislain laatimisenkin. Vielä ovat edessä viimeiset jälkityöt ennen kuin valmisteluprojekti saadaan päätökseen ja voidaan siirtyä täytäntöönpanovaiheeseen. Kun yhtiöt vuoden vaihteessa aloittavat toimintansa, siirtyy liikenne- ja viestintäministeriö niiden suhteen omistajarooliin.

"Tämä on iso askel, kun nimet nyt ovat papereissa. On hienoa saada liikenteenohjauskonserni aloittamaan toimintansa vuodenvaihteessa. Sen jälkeen on yhtiöiden ja niissä työskentelevien ihmisten aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja täyttyvätkö konsernille asetetut odotukset", kommentoi valmistelutyössä alusta asti mukana ollut hallitusneuvos Rita Linna.

Jaa