Hyppää pääsisältöön
Drone-liikenne lisääntyy voimakkaasti

Voimakkaasti lisääntyvä drone-liikenne kaipaa älykästä ohjausta

Dronet eli pienoiskopterit yleistyvät nopeasti sekä yksityis- että ammattikäytössä. Suomessa on jo kymmeniätuhansia laitteita, ja maailmalla koptereita on jo kolmisen miljoonaa.

Miehittämättömät alukset avaavat monia mahdollisuuksia uusille palveluille, jotka lisäävät muun muassa turvallisuutta  ja toimitusvarmuutta. Samaan aikaan pienoiskoptereista on kuitenkin tullut paisuva riski muulle ilmailulle.

Lennonvarmistuksen palveluita tuottava ANS Finland (Air Navigation Services Finland) tekeekin jo monella rintamalla työtä drone-liikenteen turvallisuuden lisäämiseksi.

”Keskeinen tavoite on, että dronet ja muu liikenne voisivat toimia sulassa sovussa”, sanoo ANS Finlandin markkinoinnista ja asiakkuuksista vastaava johtaja Pasi Nikama.

Sulassa sovussa toimiminen edellyttää, että osapuolilla on tietoa toisten liikkeistä ja että kaikki toimivat sääntöjen mukaan.

Selkeä lentoalue lisää turvallisuutta

Tiedonkulun parantamiseksi ANS Finland kehittää muun muassa matkapuhelinsovellusta, jonka avulla koptereita lennättävät ihmiset voisivat ilmoittaa liikkeistään. Avoimen järjestelmän kautta kaikki osapuolet näkisivät toistensa sijainnin.

Sijaintitieto on kriittisen tärkeä monissa tapauksissa. Useimmille on selvää, että yleisten lentokenttien lähellä kukaan ei saa lennättää koptereita ilman lupaa. Riskialttiita kohtaamisia voi kuitenkin tapahtua muuallakin, sillä esimerkiksi FinnHEMSin kopterit joutuvat laskeutumaan mitä yllättävimpiin paikkoihin.

”Tavoitteemme on olla miehittämättömän ilmailun kattojärjestö, joka takaa yhdenmukaisen ja ajantasaisen tiedon kaikille”, sanoo Nikama.

Valtion omistamalle ANS Finlandille lentoliikenteen eri muotojen yhteispelin edistäjän rooli sopii hyvin, sillä muutakin lentoliikennettä ohjaavalla yrityksellä on valmiina tarvittava tieto, osaaminen, välineet ja prosessit lennonvarmistukseen.

Kehitteillä olevan sovelluksen kautta ANS Finland voisi tuottaa drone-lennättäjille muitakin palveluita kuten esimerkiksi lentoreitin suunnittelua. Samoin sovellus voisi toimia viestintäkanavana ulkopuolisille palveluntarjoajille kuten vaikkapa vakuutusyhtiöille, jotka haluavat lähestyä drone-alaa.

Liikenteenohjaus edistää drone-liiketoimintaa

ANS Finlandin kaavailemat palvelut tukisivat ammattimaista drone-toimintaa.  Suomessakin on jo noin 2500 rekisteröityä, kaupallista drone-toimijaa. Myös viranomaiset käyttävät pienoiskoptereita. Esimerkiksi poliisilla on jo noin 150 dronea. Traficomin tilastojen mukaan rekisteröityjä pienoiskoptereita käytetään eniten valokuvauksessa, mediassa, rakennusten ja kattojen tarkastuksessa sekä kartoituksessa.

”Ammattimaiset lentäjät haluavat, että Suomessa olisi ohjattu ilmatila, jossa voi turvallisesti liikkua”, sanoo Nikama.

Eurooppalaisia ratkaisuja esillä Suomessa

ANS Finland on avaintoimija myös kansainvälisessä GOF U-Space -hankkeessa, jossa testataan Suomen ja Viron ilmatilassa tapahtuvan miehittämättömän ilmailun ohjausta. Yksi keskeinen tavoite on kehittää kansainvälistä standardia miehittämättömän ilmailun tiedonkulkuun.

GOF U-Space -hanke jalkautuu kesän aikana monta kertaa myös katukuvaan. Elokuussa hankkeen yhteydessä esitellään muun muassa drone-taksin toimintaa.

ANS Finland kuuluu liikenteenohjauskonserni Traffic Management Finland Groupiin, joka hoitaa ohjausta myös tie-, raide-, ja meriliikenteessä.

Jaa