Hyppää pääsisältöön
Meriliikennekeskus, jossa suuria monitoreja karttakuvineen sekä yksi meriliikenneohjaaja.

VTS Finlandin meriliikennekeskuksissa vilkas alkuvuosi – poikkeamia kirjattiin liki 170

Meriliikenteen turvallisuudesta huolehtivissa meriliikennekeskuksissa on ollut ennätysvilkas alkuvuosi poikkeamien havainnoinnissa. VTS Finlandin meriliikennekeskuksissa kirjattiin tammi - kesäkuussa lähes 170 alusliikenteeseen liittyvää poikkeamaa. Mukaan mahtuu myös neljän mahdollisen karilleajon estäminen sekä kaksi navigointiavunantoa.

Poikkeamia on kirjattu kaikilta seitsemältä VTS-alueelta Suomen rannikolla ja Saimaan syväväylällä.

- Raportoitujen poikkeamien määrä on kasvanut edellisvuoden vastaavaan tarkastelujaksoon nähden 15 %. Tätä kasvua selittävät pääasiassa Pohjanlahden jäänmurtopalvelut, joita jouduttiin viime talvena keskeyttämään poikkeuksellisen usein sää- ja jääolosuhteiden vuoksi sekä kesän aikana Saimaalla aloitettu ylinopeuksien tehoseuranta, summaa VTS Finlandin laatupäällikkö Kati Westerlund alkuvuotta.

VTS-palveluja tarjotaan Suomen rannikolla 24 h/vrk ympäri vuoden, ja sen alusliikennepalveluun ovat velvollisia osallistumaan kaikki alukset, joiden pituus on vähintään 24 metriä.

- Toimintamme lähtökohtana meriliikennekeskuksissamme on liikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden varmistaminen ja sitä kautta myös hauraan meriympäristömme suojeleminen meriliikenteen onnettomuuksilta. Itämeri on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista ja esimerkiksi Suomenlahdelle tulee vuosittain noin 36 000 aluskäyntiä ja yksistään Helsingin ja Tallinnan välinen poikittainen liikenne tuo mukanaan noin 20 lähtöä päivässä. Yhtenä maailman vilkkaimpana matkustajasatamana tunnettu Helsinki vetää kesäisin puoleensa myös lähes 300 risteilyaluskäyntiä, kertoo VTS Finlandin operatiivinen johtaja Sari Talja.

VTS estänyt alkuvuonna jo neljä karilleajoa

VTS Finlandin meriliikennekeskusten tammi - kesäkuun tarkastelujaksossa eniten poikkeamia on tullut kone- ja teknisistä vioista sekä sähkönjakeluhäiriöistä, joiden määrä oli lähes viidennes kaikista poikkeamista. Muita poikkeamia raportoitiin mm. ylinopeuksista, ilmoitusrikkeistä sekä luotsaus- ja jäänmurtopalveluihin liittyvistä poikkeamista. Huomioitavaa on myös se, että meriliikennekeskukset estivät alkuvuonna kaikkiaan neljä mahdollista karilleajoa ja antoivat navigointiapua kahdesti.

- Alkuvuoden kaikissa neljässä mahdollisessa karilleajon estämisessä oli nytkin kyse tilanteesta, jossa alus ajoi selvästi kohti matalikkoa ja muutti suuntaansa meriliikennekeskuksemme yhteydenoton jälkeen. Kaksi mahdollista karilleajoa estettiin Saaristomeren alueella ja kaksi muuta Kotkan VTS-alueella, taustoittaa Kati Westerlund alkuvuoden raportointitilastoja.

VTS Finlandin meriliikennekeskukset sijaitsevat Helsingissä, Turussa sekä Lappeenrannassa. Helsingissä sijaitsevassa Suomenlahden meriliikennekeskuksessa valvotaan alusliikennettä sekä Suomen kansallisilla merialueilla Hangosta itärajalle Santioon että Suomenlahden kansainvälisillä merialueilla. Turussa puolestaan valvotaan alusliikennettä sekä Suomen kansallisilla merialueilla Saaristomereltä Tornioon että Ahvenanmeren reittijakojärjestelmän eteläisen osan alueella. Näiden lisäksi Lappeenrannasta valvotaan Saimaan syväväylää. Liikkuessaan VTS-alueella alusten on muun muassa ylläpidettävä jatkuvaa päivystystä alueen työskentelykanavalla sekä noudatettava VTS-alueella tapahtuvaa liikennöintiä koskevia säännöksiä ylipäätänsä.

Jaa