Hyppää pääsisältöön

Hae

Matkustajainformaationäyttö Helsingin päärautatieasemalla

Matkustajainformaatiopalvelut

Matkustajainformaatiopalvelua päivittäin sadoilletuhansille matkustajille

Matkustajainformaation tavoitteena on auttaa matkustajia onnistumaan junamatkassaan.  Finrail Oy tuottaa junaliikenteen matkustajainformaatiopalveluita valtakunnallisesti asemien ja laiturialueiden näyttö- ja kuulutuslaitteille.

Ajantasaista tietoa junaliikenteestä ja sen aikatauluista, poikkeuksista, häiriöistä sekä ennusteita liikenteestä tarjotaan yhteensä noin 180 asemalle. Matkustajainformaatiopalvelujen tuottaminen on Etelä-Suomessa Infokeskuksen asiakaspalvelijoiden ja muualla Suomessa liikenneohjaajien tehtävä.

Jatkuvaa kehitystä

Matkustajainformaation järjestelmiä ja henkilöstön osaamista kehitetään jatkuvasti. Näin pyritään varmistamaan, että matkustajainformaation laatu on korkeatasoista. Palveluja kehitetään aktiivisesti yhdessä sidosryhmien sekä matkustajilta saatujen palautteiden pohjalta.

Asemilla olevista opasteista ja staattisesta informaatiosta vastaa Väylävirasto ja junissa annettavasta matkustajainformaatiosta junaliikenteen operaattori.

Palveluita matkustajille
   

Asemainfo.fi

Finrail Oy tarjoaa matkustajainformaatiota myös asemainfo.fi-nettisivustolla. Palvelussa tarjotaan tietoa mm. ajantasaisista aikatauluista, junaliikenteen häiriötiedotteita sekä erilaisia ohjeita junamatkustamiseen liittyen. 

Digitraffic

Järjestelmien tuottamaa matkustajainformaatiotietoa tarjotaan myös avoimen rajapinnan Digitraffic-palvelun kautta sovelluskehittäjien sekä eri toimijoiden käyttöön.

Junalähdöt

Junaliikenteen ajantasaisia aikataulutietoja voi tarkastella myös Finrail Oy:n Junalähdöt-aikataulupalvelusta. Palvelun kautta voi myös avata päivittyvän aikataulunäkymän esimerkiksi tietokoneen ruudulle tai vaikkapa julkisessa tilassa olevaan älytelevisioon.

Palauteväylä

Matkustajainformaatioon liittyvää palautetta voit antaa Palauteväylän kautta.